Tutkimusuutiset

JBO:Training Room Hippos -hankkeelle jatkorahoitus vuoteen 2021

Keski-Suomen liitto on my?nt?nyt Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskukselle EAKR-rahoituksen kehitt?m??n Training Room -konseptia, joka on aloitettu huhtikuussa 2018. Jyv?skyl?n yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta on ollut yhteisty?ss? mukana KIHUn kanssa hankkeen alusta asti. Uuden rahoituksen my?t? hankkeessa aloittaa tutkijana LitT Johanna Ihalainen.

竟博 www.joycutlery.com Hankkeen tavoitteena on kehitt?? viimeisen vuoden aikana syntynytt? urheiluvalmennuksen, kuormituksen ja palautumisen ”Training Room” -palvelukokonaisuutta yhdess? alueellisten kumppaneiden kanssa.

Training Room -konsepti viittaa muualla maailmassa esimerkiksi isojen urheiluseurojen ja yliopistojen Training Roomeihin, joissa urheilijoille tarjotaan mahdollisuus tehokkaaseen palautumiseen ja laadukkaaseen vammakuntoutukseen urheilul??ketieteen ammattilaisten ohjeiden mukaisesti. Samalla saadaan tehostettu yhteisty?t? urheiluvalmennuksen ja urheilul??ketieteen toimijoiden v?lill?. Idean tuomisesta Suomeen ja Jyv?skyl??n on vastannut liikuntal??ketieteen erikoisl??k?ri, olympiakomitean ylil??k?ri Maarit Valtonen oltuaan tutkimusvaihdossa Yhdysvalloissa.

Tiedekunnan roolina on ollut erityisesti kehitt?? vammoista johtuvaa urheilusta poissaolemisen seurantamenetelmi?, integroida viimeisint? tutkimustietoa vammojen ehk?isyst? k?yt?nt??n ja tarjota allasterapian menetelmi? kuntoutukseen.

- Seuraavan kahden vuoden aikana jatkamme samoja teht?vi? ja lis?ksi perustamme monitieteelliseen tutkimusryhm?n tukemaan kaikkia Training Roomin palveluita. Training Room tarjoaa erinomaisen ymp?rist?n tutkimustulosten?viemisest? k?yt?nt??n. Ymp?rist? tajoaa?my?s opiskelijoillemme mahdollisuuden toimia yhteisty?ss? urheilijoiden kanssa,?harjoittelupaikan ja mahdollisuuden opinn?ytet?ihin, kertoo hankkeessa alusta asti mukana ollut yliopistotutkija?Ben Waller.

Hanketta toteuttaa KIHUn ja yliopiston kanssa Jyv?skyl?n ammattikorkeakoulu. Hankkeen kesto on noin kaksi vuotta ja sen hallinnoinnista vastaa KIHUn projektip??llikk? Johanna Lehto. H?n toivoo tiivist? yhteisty?t? toteuttajien kesken, jotta Training Roomin osaamistasoa saadaan nostettua entisest??n.

- Hankkeen tavoitteena on kansainv?lisesti houkutteleva ja ainutlaatuinen Training Room -konsepti, joka toimii itsen?isesti huippu-urheilun, liikunnan ja kuntoutuksen koulutus-, tutkimus- ja innovaatiokeskittym?n?. T?m?n keskittym?n luomisen mahdollistaa yhteisty? yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa, Johanna Lehto kertoo.

Ensimm?isen Training Room -hankkeen keskeisen? osana oli pilotointi, jossa Training Room -konseptia p??siv?t testaamaan eri lajien urheilijat. Mukana oleville urheilijoille tehtiin my?s kuormitukseen ja palautumiseen liittyv?? testausta ja tutkimusta. Pilotointi jatkuu my?s uuden hankkeen my?t? syventyen lajikohtaisiin tarpeisiin entist? paremmin.

Hankkeen henkil?kunta koostuu liikuntal??ketieteen alan l??k?reist?, urheilufysiologista, fysioterapeuteista sek? kuntoutuksen ja tutkimuksen asiantuntijoista. Training Room Jyv?skyl? jatkaa fyysisesti toimintaansa KIHUn tiloissa, mutta osaamista saadaan laajennettua uusien osatoteuttajien mukaantulon my?t?.?

Keski-Suomen liiton my?nt?m? EAKR-rahoitus on keskitetty Keski-Suomen hankkeisiin ja Training Room on yksi n?ist? hankkeista. EAKR-rahoitus on Euroopan aluekehitysrahaston rahoitusta, joka on kohdennettu toimenpiteisiin, joiden tuloksena pk-yritysten T&K-investoinnit kasvavat, uutta liiketoimintaa syntyy ja maakunnan innovaatiopohja vahvistuu.?

Lis?tietoja:?

  • Yliopistotutkija Ben Waller, 040 805 3569, ben.waller@www.joycutlery.com
  • Tutkija Johanna Ihalainen, 040 834 7106, johanna.k.ihalainen@www.joycutlery.com
  • Projektip??llikk? Johanna Lehto, 044 712 6670, johanna.lehto@kihu.fi